DISQUS

Mini-me! Sitä voisi ehkä puraista hiukan käpälästä kuitenkin?

Lainaan muuten tuota kuvaa blogiini tässä kohta, jos sopii.

Tuo taitaa olla kaupallistettu versio tästä vanhasta jutusta: http://www.thecatshouse.com/

Harmi vain, että nuo ovat ottaneet kuvagalleriansa pois verkosta, tuo noiden viritys on kokonaisuudessaan aika huikea. Toivottavasti ne ilmestyvät takaisin joskus.

Uusimmassa QOTSA:n levyssä on tuo sama homma:




http://en.wikipedia.org/wik...





Ei oikein mene jakeluun, mihin sillä pyritään.

Eikös ensimmäinen Encore-biisi ollut Kate Bush -cover "Running Up That Hill"? Se nousi ainakin omasta mielestäni koko setin parhaaksi biisiksi.




Muuten linja tuntui olevan sellainen, että uudet biisit kuulostivat livenä huonommilta ja vanhat paremmilta kuin levyillä, ja yleisilme oli vähän tasapaksu. Eli "ihan kiva" keikka, muttei mitään elämää suurempaa.

Eräs tuttuni oli onnistunut pureskelemaan siitä Morrisseyn housuissakin käyneestä punaisesta paidasta irti noin 2x10cm suikaleen, se on nyt hänen suurin aarteensa. Kaikkea se fanius teettää. :)

Näin The Gatheringia vain vähän, muutaman biisin lopusta. En oikein ole sen tyylisen musiikin ystävä ja bändi oli minulle entuudestaan täysin tuntematon, mutta yllätyin positiivisesti heidän esiintymisestään. Erityisesti bändin laulaja vaikutti sydämelliseltä ja rennolta ja lauloi erittäin kauniisti.

Minä jätin väliin, koska hinta oli niin sikamainen (suhteessa keikkapaikan tasoon).




Taitaa tosin olla niin, että hinnat kiipeävät tuollaisiin sfääreihin yhä useammin, olosuhteista riippumatta...

Näyttely itsessään on sen verran pieni, että kannattaa kyllä yhdistää samaan reissuun muutakin aktiviteettia. Ja avajaisten tunnelmia seuranneena sanoisin, että dokailureissu on aivan loistava vaihtoehto, siinä kun on sitä rokkimeininkiä. :)

Suosittelen Punk:attitude -dokumenttia, näin sen itse Rakkautta & Anarkiaa -festareilla täällä Helsingissä pari kuukautta sitten.




Dokumentti kuvaa punkin historiaa yhdysvaltalaisesta näkökulmasta ja siinä haastatellaan useita vanhoja tekijöitä valtameren kummaltakin puolen. Ylimpänä äänessä on Henry Rollins, jonka asenne on edelleen tiukin kaikista.

Kiitoksia huomiosta, olen näköjään kirjoittanut sen tuohon artikkeliini kahdella eri tavalla. Korjaanpa sen heti samantien.

Kuuntelen levyä juuri ensimmäistä kertaa ja tähän mennessä korvaan on tarttunut joitakin upeita kertosäkeitä (kuten Victor Jaran sormet -biisin "Ei koskaan enää, ei koskaan enää" -huuto).




Ja Markku Into tosiaan menee selkäytimeen. Runot näyttävät toimivan minulle paremmin lausuttuina (tai laulettuina) kuin paperilta luettuina.





Kyllä ne tuntuvat yhä olevan yhtä tosissaan kuin ennenkin. Pisteet siitä, sillä monet eivät nykypäivänä ole.

Edellinen levy oli loistava, ja keikkaliput piti ostaa ennen uuden levyn ilmestymistä.




Mutta minulle on kyllä käynyt joskus niinkin, että levy alkaa toimia ihan eri tavalla kun sen biisit on kerran kuullut livenä. Toivon, että se tapahtuu taas.