Do they belong to you? Claim these comments.
Vaiheinen
Is this you? Claim Profile »
2 months ago
in Sosiaalinen media ja ahdistava informaatiotulva on Ajatuksia ensimmäisestä maailmasta
Tässä on asiaa. Meillä on tietoa ja tietovirtoja nykyisellään enemmän kuin ihminen pystyy kohtuudella hallitsemaan. Tietysti kyse on osin myös valinnoista, mutta tiedon virrassa mukana pysyminen vaatii nykyisellään aikaa, niin ettei viisastumiselle jää tilaa. Silloin myös ne merkitykset jäävät puolitiehen.
Yksi ratkaisu hidastamiselle on se, että yksinkertaisesti otamme sille aikaa. Lopetamme hötkyilyn ja valitsemme tarkemmin. Se ei tietenkään ole helppoa, mutta kenties se on tarpeellista.

1 reply
sampsa
Totta puhut, itse olen esimerkiksi karsinut tilaamieni syötteiden määrää rankalla kädellä ja toistan tempun muutaman kuukauden välein.
7 months ago
in Videoblogi - Rinnakkainen kansalainen ja Lex Nokia on Ajatuksia ensimmäisestä maailmasta
Totta tuokin. Lobbaus on tosiaan tehokkaampaa toimintaa kuin äänestäminen. Lobbauksessa fokus on tarkempi ja tekemisen sykli tiiviimpi.
Ajattelin ihan yleisesti ja sinänsä idealistisesti, että lobbaus on uutta tuottamatonta toimintaa. Tietysti lobbaus tuottaa aina jotain muutoksia olemassa oleviin suunnitelmiin, mutta periaatteessa tehokkaammin siihen päästäisiin valistuneiden päättäjien kautta.
Idea yhteisölobbaamisesta on ihan hyvä. Vaan eikös se soveltuisi sujuvasti ympäristöjärjestöjen toimenkuvaan ja sitähän ne organisaatiot tekevätkin.
Hmm... tietysti kuvio olisi hieman toinen, jos lobbaaminen tehtäisiinkin ikäänkuin projektina, johon kansalaiset ottaisivat osaa. Organisoituminen olisi selvästi löyhempää kuin perinteisessä järjestömallissa.
Hieman porkkanamafian tapaan?
Ajattelin ihan yleisesti ja sinänsä idealistisesti, että lobbaus on uutta tuottamatonta toimintaa. Tietysti lobbaus tuottaa aina jotain muutoksia olemassa oleviin suunnitelmiin, mutta periaatteessa tehokkaammin siihen päästäisiin valistuneiden päättäjien kautta.
Idea yhteisölobbaamisesta on ihan hyvä. Vaan eikös se soveltuisi sujuvasti ympäristöjärjestöjen toimenkuvaan ja sitähän ne organisaatiot tekevätkin.
Hmm... tietysti kuvio olisi hieman toinen, jos lobbaaminen tehtäisiinkin ikäänkuin projektina, johon kansalaiset ottaisivat osaa. Organisoituminen olisi selvästi löyhempää kuin perinteisessä järjestömallissa.
Hieman porkkanamafian tapaan?
7 months ago
in Videoblogi - Rinnakkainen kansalainen ja Lex Nokia on Ajatuksia ensimmäisestä maailmasta
Totta. Sasin kommentit viittaavat juuri tuohon teollisuuden maaksi siirtymiseksi. Kansalaisten oikeudet ovat olleet muutenkin johdonmukaisen murentamisen alla viime vuodet.
Toisaalta tällaisissa asioissa lobbaus on yhteiskunnallisesti katsottuna tyhjäkäyntiä. Valistuneiden päättäjien pitäisi ymmärtää ero ja tehdä järkeviä päätöksiä itse.
Ehkäpä eduskuntakin pitäisi sitten rinnastaa kansalaiseen ja pistää lukemisen oppiin lukkarin ankaran katseen alle:-)
Hmm... hieman off topic, mutta itseasiassa lobbaus on turhaa energiankulutusta. Se ei aidosti tuota mitään arvoa, vaan toistelee joiden intressiryhmien etuja. Se samassa mielessä tyhjäkäyntiä kuin kaikkien asioiden vatvominen juristien voimalla oikeussaleissa. Voitot hupenevat vain oikeuskuluihin.

Ei kai lobbausta voi katsoa tyhjäkäynniksi jos sillä ollaan saamassa ihan oma laki aikaiseksi. Lobbaus on nykyisin huomattavasti tehokkaampi tapa vaikuttaa polittisiin päätöksiin kuin äänestäminen. Yritykset hyödyntävät tätä oikeutta tehokkaammin kuin kansalaiset ja tämä näkyy päätöksissä.
Lobbauksesta voidaan tehdä kuitenkin tasapuoisempaa lisäämällä läpinäkyvyyttä avoimien lobbaustapaamisaikataulujen muodossa tai vaikkapa avoimen vaalirahoituslain kautta.
Niin ja ne valistuneet päättäjät :) Lukkari voisi olla paikallaan sanon minä.
Lobbauksesta voidaan tehdä kuitenkin tasapuoisempaa lisäämällä läpinäkyvyyttä avoimien lobbaustapaamisaikataulujen muodossa tai vaikkapa avoimen vaalirahoituslain kautta.
Niin ja ne valistuneet päättäjät :) Lukkari voisi olla paikallaan sanon minä.
7 months ago
in Videoblogi - Rinnakkainen kansalainen ja Lex Nokia on Ajatuksia ensimmäisestä maailmasta
Hyvä havainto. Sasin ajatus on varsin kaltevalla pinnalla. Idea yrityksistä "kansalaisina" avaisi portit lähes mille tahansa, sillä idena pohjalta yrityksille pitäisi antaa kaikki loputkin ihmisoikeudet.
Toisesta näkökulmasta katsottuna Sasin idea ei oikeuta Lex Nokiaa, sillä kansalaisen oikeuksiin ei nimenomaisesti kuulu toisten kansalasten vakoileminen. Salakatselu ja kuuntelu on kansalaisilta kriminalisoitu ja tällaisia oikeuksiahan Sasi haluaa yrityksille antaa.
Siispä. Jos kerran yritys on rinnakkainen yritysten kanssa, niin meidän kansalaisten kaiketi sitten pitää vaatia myös samanlaiset oikeudet kuin yrityksillä on nykyään.
Otetaan nyt esimerkiksi vaikkapa yritystuet. Kehittelen jonkun kivan kehitysprojektin ja haetaan TEKESiltä rahaa.
Niin. Jos nyt ihan tarkkoja ollaan, niin Suomessa ei ole velvollisuus käydä peruskoulua, vaan Suomessa on voimassa "oppivelvollisuus", jonka yleisin hoitamismuoto on peruskoulu. Ainoa tapa se ei ole. Noh... kunhan nyt pääsin taas sanomaan tuon:-)

Ei tosiaan pidä nähdä eroa siinä annetaanko poliiseja suuremmat valtuudet kansalaisille vai yrityksille. Perustuslakivaliokunta ei ole selvästi pohtinut asiaa perusteellisesti vaan etsinyt teknisen kikan jolla laki saadaan tuupattua läpi, ihan noin "kansallisen edun" nimissä.
Ajoin takaa juuri samaa pointtia, eli mikäli yrityksille annetaan kansalaisten oikeuksia niin kansalaisten kuuluu saada tällöin yritysten oikeuksia.
Yritykset voisi toki opettaa lukemaan myös kotiopetuksessa, totta. Konsernin keskusjohto voisi toimia äitinä joka auttaa keskijohtoa tavaamaan.

8 months ago
in Blogeja ja blogeista on Ajatuksia ensimmäisestä maailmasta
Kiitos kiitospysteistä ja palkinnoista.
Ajatuksia Ensimmäisestä Maailmasta on niin ikään palkintonsa ansainnut. Ajatuksia herättäviä postauksia.

11 months ago
in Ajaako Irakin epävakaus Yhdysvaltojen etuja? on Ajatuksia ensimmäisestä maailmasta
Mielenkiintoisia kysymyksiä. En tiedä vastauksia, tietenkään, mutta aina voi hieman spekuloida:
1. Loppuisiko Irakin sota jos sodan toinen osapuoli poistuisi taistelutantereilta?
Tuskin, ainakaan lyhyellä aikavälillä. Alueella on paikallisia ongelmia ja aseellisia ryhmiä, joilla on omia intressejä jatkaa väkivallan kierrettä alueella. Irakin nykyhallinto, muslimiryhmittymät, kurdit, Turkki, Iran jne. Yhdysvaltojen poistuminen paikalta saattaisi antaa mahdollisuuksia eri osapuolten välisille keskusteluille uudelta pohjalta, mutta se ei välttämättä johda siihen, että sota loppuisi. Epäilemättä pitemmällä aikavälillä Yhdysvaltojen poistuminen Irakista antaisi rauhalle paremmat mahdollisuudet.
2. Miksi Yhdysvaltojen kannattaisi pyrkiä rauhaan Irakissa?
Irakin sota on on jo nyt käynyt hyvin kalliiksi Yhdysvalloille. Lisäksi tulokset (Saddamin kukistamisen lisäksi) näyttävät jäävän Yhdysvaltojen kannalta puolitiehen. Ilmeisesti yksi suurista voittajista sodassa on amerikkalainen Halliburton-yhtiö, joka sai jälleenrakennusurakoita. Ehkä Yhdysvalloissa pitäisi ymmärtää, että rauhan kautta on paremmat mahdollisuudet saavuttaa paremmin alueella jotain (esimerkiksi öljyn tuotannossa) kuin sotimisella hajanaisia sissiryhmiä tms. vastaan. Lisäksi on epävarmaa, miten ja mitä Yhdysvallat sotimisella Irakissa enää voi saavuttaa tai voittaa?
3. Käyttääkö USA nykyistä miehityssotaa painostuskeinona saadakseen “sotasaaliin” eli nukkehallituksen ja pysyvien tukikohtien verkoston?
Tämä voi hyvinkin olla yksi tausta-ajatus koko hankkeessa. Alueella tullee olemaan kansainvälisen politiikan merkittäviä intressejä myös tulevaisuudessa.
4. Ylläpitääkö Yhdysvallat Irakin epävakautta taatakseen Saudi Arabian tukikohtien pysyvyyden?
Irak ei taida nykyisellään enää muodostaa varsinaista uhkaa Saudi-Arabialle, joten asia ei ehkä ole ihan noin suoraviivainen. Asiaan todennäköisesti vaikuttavat nykyisellään myös Iran ja muut alueen valtiot.

1. Myönnän että en ole seurannut sotaa täysipäiväisesti, mutta olen siinä uskossa että nykyisin sotatoimet ovat lähes yksinomaan vastarinnan ja yhdysvaltalaisten välisiä. Taannoinen sotaherrojen välinen tappaminen on vähentynyt. USA:n vetäytyminen johtaisi tietenkin uuden voimatasapainon etsimiseen, mutta eikö se olisi lopulta parempi vaihtoehto kuin jatkuva löysässä hirressä roikkuminen?
2 ja 3. Klein pitää yhtenä Irakin sodan päämääränä yksityistämisen edistämistä. USA on hänen mukaansa pitkälti yksityistänyt koko sodankäynnin. Halliburton paikkaa pommimontut ja hoitaa vänrikin tehtävät, yksityiset turvallisuuspalvelut partioivat Irakia sotilaiden sijaan. Öljy virtaa jo käsittääkseni Irakista. Olen sellaisessa uskossa, että Irakin hallitus esti jossain määrin myös öljyvarojen yksityistämisen. Saatan olla väärässä. Jos näin olisi USA ei hyötyisi nopeasta rauhasta mitenkään. Kannattaako USA:n jättää paljon maksanut "investointi" puolitiehen ennen kuin "optiovoitot" on saatu?
4. Irakin pienentynyt uhka tai voima alueella on ehkä yksi saavutettu etu. Jos USA vetäytyy ilman nukkehallitusta saudit ja yhdysvaltalaiset eivät tiedä saako valtio palautettua valta-asemaansa ja mitkä tavoitteet tällä uudella vallalla alueella olisivat. Ja totta, Iran kuuluu ehdottomasti sodan voittajiin ja tämä ei naurata saudeja eikä yhdysvaltalaisia. Iranin shiia-hallituksella saattaa olla pitkälti samoja ajatuksia omasta mahdistaan kuin Irakin Shiia-presidentillä. Kannattaako USA:n lopettaa sotaa tässä tilanteessa?

1 year ago
in Kelpaisitko Suomen kansalaiseksi? on Ajatuksia ensimmäisestä maailmasta
Sain peräti 73 % oikein, joten aikalailla rimaa hipoen tässä kansalaisia sitten enää ollaan.
Nuo kysymykset ovat sellaisia, että jos suomalaiset pistettäisiin tekemään testi ja alle 70 % tuloksen saaneet erotettaisiin kansalaisuudesta, meitä olisi tässä maassa oikeasti aika vähän.
Osa kysymysten tekstistä vaatii jopa suomen kieltä äidinkielenään puhuvilta suuria ponnistuksia tullakseen ymmärretyksi oikein.
En todellakaan ymmärrä mitä tarkoitusta esimerkiksi tuollainen murrekysymys palvelee...